Mitä onnistuneiden verkkosivujen takaa löytyy?

Kotisivujen tekeminen on muuttunut paljon viimeisten vuosien saatossa. Niin tarpeet kuin toiminnot ovat muuttuneet, ja lisäksi kysyntää on yhä enemmän. Siksi tarjolla on myös kasvava määrä suomalaisia nettisivupalveluja. Ennen moni suomalainen joutui turvautumaan englanninkielisiin palveluihin, mutta onneksi nykyään on olemassa monia suomenkielisiä laadukkaita palveluita, jotka hoitavat nettisivut ja siihen liittyvät oheistoiminnan vaikka kokonaan puolestasi. Jos siis yhtään mietityttää, onko sivujen tekeminen hyvä idea niin sanotulla tee se itse -menetelmällä kannattaa harkita käyttävänsä asiantuntevaa palvelua.

Nykyisin vaikka koko yrityksen toiminta voi olla verkossa. Myös moni kuluttaja suosii etenkin verkkopalveluita ja moni esimerkiksi ostaa lahjansa verkkokaupoista – tämä kertoo osaltaan nettikauppojen suosiosta.

Miksi hyvät verkkosivut merkitsevät niin paljon?

Nykyisin kasvavan kilpailun edessä on otettava huomioon joukko tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten onnistunut kokonaisuus nettisivuista lopulta tulee. Nettisivujen tulee esimerkiksi olla hakukoneoptimoituja, jotta sivut löytyvät esimerkiksi Googlen kautta. Ei riitä, että nettisivuille lisätään olennaiset avainsanat, vaan mukana pitää olla esimerkiksi meta-kuvaus sivuston pohjalla. Tämäkin on vasta alkua, joten ei kannata yhtään ihmetellä, miksi homma kannattaa jättää ammattilaisille.

Hakukoneoptimoinnissa tulee ottaa huomioon myös otsikot, siten, että hakusanat löytyy myös otsikoissa. Lisäksi avainsanoja tulee olla myös itse leipätekstissä, mutta ei kuitenkaan liian usein tai liian harvoin. Myös kuvauksien tulee olla osuvia, sillä muutoin oleelliset hakukoneet eivät löydä sivustoa.

Hakukoneoptimointi tulee siis rakentaa erittäin systemaattisesti. Tämä voi olla joskus vaikeaa tehdä itse. Silti hakukoneoptimoidut sivut ovat nettisivujen rakentamisessa kaiken a ja o. Hakukoneoptimoinnin myötä monet verkkosivut ovat kokonaan uudistuneet – tämä saattaa buustata näkyvyyttä jopa huomattavasti.

Verkkosivut ja sosiaalinen media

Lähes jokaiselle nettisivustolle on nykyään lisättynä erilaisia some-toimintoja. Sosiaalinen media onkin oleellinen osa monen yrityksen, yrittäjän ja muun vastaavan toimintaa. Siksi se tulee näkyä myös verkkosivuilla ja verkkopalveluissa. Monen mielestä Facebook on edelleen tärkein some-toiminto, mutta myös Twitter on listan kärjillä. Silti Facebook-tili on edelleen se kaikista yleisin sosiaalisen median tilimuoto. Seuraavan kerran, kun olet millä tahansa verkkosivulla, kannattaa kiinnittää huomiota sivuston alareunaan. Siellä on yleensä niin Facebook kuin Twitter -laatikot. Ja jos ei ole, niin varmaan pitäisi olla. Monelle yritykselle esimerkiksi Facebook-tili toimii varsinaisena tiedotuskanavana, vaikka yrityksellä onkin käytössään myös verkkosivut. Joskus voi siis olla kannattavaa seurata molempia. Kannattaa huomata, että esimerkiksi Google huomioi tällaiset seikat sen suhteen, missä järjestyksessä hakukoneen tulokset ilmestyvät. Jos sivustolla ei esimerkiksi ole Twitter palkkia, huonontaa se Googlen hakutuloksia kyseisen sivuston osalta.

Kokonaisvaltainen projekti

Mitä muita seikkoja sitten kannattaa ottaa huomioon? Nykyisin yhä useampi selaa netissä lähinnä omalla mobiililaitteella. Siksi sivujen tulee toimia moitteettomasti myös mobiilissa. Siten on hyvä, että sivuston kohdalla käytetään niin sanottua responsiivista tekniikkaa, mikä takaa sivun täydellisen toimimisen myös mobiilissa. Lisäksi on olemassa monenlaisia lisäosia, joita sivustolla voidaan käyttää. Sivustolle voidaan esimerkiksi lisätä yhteydenottolomake. Tämä helpottaa yhteydenottamista asiakkaan kannalta, kun ei tarvitse erikseen alkaa kirjoittamaan sähköpostia. Moni netissä surffaaja suosii yhteydenottolomaketta, ja moni saattaa jättää yhteydenottamisen kokonaan välistä juuri siitä syystä, että on liian hankalaa alkaa lähettämää sähköpostia, jos yhteydenottolomaketta ei löydy.

Monella sivustolla on myös erillinen blogi-osio. Tämä on nykyään yhä suositumpaa. Kukaan ei tietenkään kirjoita blogia puolestasi, mutta hyvä nettisivupalvelu luo alustan valmiiksi ja asiakas pääsee suoraan hommiin. Halutessaan asiakas voi myös päättää laittaa esille erillisin uutisosion, johon tulee vaikkapa ajankohtaista tietoa. Tässäkin on monia vaihtoehtoja, jotka on lopulta asiakkaan tarpeista kiinni.

Kannattaa myös huomata, että avaimet on lopulta itse asiakkaalla. Nettisivupalvelut antavat aina kaikki tarvittavat tiedot asiakkaalle esimerkiksi tietojen lisäämisestä sivustolle. Voit saada pavelulta ylläpidon tai voit tehdä sen itse. Kun kyseessä on vähän isommat ja monimutkaisemmat kokonaisuudet, voi olla todella hyvä luottaa erilliseen ylläpitoon.